Historia
Huonekaluistaan tunnettu Jurva
Jurva on luonut imagonsa puusepänteollisuudella, jonka alkuvaiheet sijoittuvat sadan vuoden taakse. Paikkakunnalle saatiin jo vuonna 1911 kiertävä kotiteollisuuskoulu, jonka tarkoitus oli keskittyä nimenomaan huonekaluihin. Tämä ”veistokoulu” alkoi kouluttaa miehiä huonekalupuusepiksi ja koristeveistäjiksi. Oppilaat olivat enimmäkseen jurvalaisten pientilallisten poikia. Vuosien mittaan toiminta ja tilat laajenivat ja perinteisten huonekalumallien lisäksi Jurvassa alettiin tehdä tyylihuonekaluja. Suosituimmat jurvalaiset huonekalutyylit ovat olleet talonpoikaisrokokoo ja kustavilainen tyyli. Koulutuksesta tuli viime vaiheessa ammattikorkeakoulupohjaista.
Huonekalujen valmistajia oli parhaimmillaan 1950- ja 60-luvuilla yli 600. 1960-luvulla noin 130 huonekaluautoa ajoi ympäri Suomea kaupitellen ns. maakuntakalustoja. Kiertokaupassa huonekaluja myytiin ovelta ovelle aluksi hevosvetoisesti, myöhemmin ”koppiautoilla”.
Yritykset olivat enimmäkseen pieniä, useat yhden miehen verstaita ja perheyrityksiä. Vielä 80-luvulla suurimmissa yrityksissä oli n. 100 työntekijää. Viime vuosien koulutusmyllerryksessä koko alan opetus on loppunut Jurvasta – siitä muistuttaa enää höylä Jurvan vanhassa tyylikkäässä kunnanvaakunassa.
Puuseppä Efraim Kangas (edessä) on nikkaroinut kaluston, jota lähtee viemään hevoskyydillä kiertokaupalle maanviljelijä Viljami Tuomisto. Jaakko Riihimäki. Puuseppämuseon kuva-arkisto.
Vasemmalta lukien Eino Tönkkälä, Sameli Tönkkälä, Yrjö Tuomisto ja Arvo Tuomisto. Kuva Vaasa-lehti. Puuseppämuseon kuva-arkisto.
”Maakuntamies” Martti Uusi-Viitala kuorma-autoineen v. 1955. Kuva Kalervo Puskala.